Java One / Oracle Develop – Sunnuntai

Mielenkiintoista kyllä Java One seminaari alkaa tällä kertaa jo sunnuntaista, joskin tahti kiihtyy tappavaksi vasta maanantaista torstaihin. Kun samanaikaisesti on käynnissä Java One, Oracle Develop, ja Oracle World, on koko San Francisco käytännössä sekaisin – tai ainakin Union Square.

Oracle World on valloittanut enimmäkseen Moscone Center konferenssikeskuksen, eli Java One ja Oracle Develop esitykset jakautuvat hotelleihin lähialueella. Virallisia osallistujatietoja ei ole vielä selvillä, mutta vaikuttaisi että Java One osallistujamäärät eivät olisi ainakaan vähenemään päin – tyypillinen määrä viime vuosina oli 10000 – 15000 Java asioista kiinnostunutta, aika vilskeeltä näyttäisi tänäkin vuonna. Hotellien käytön lisäksi Mason Street on katkaistu ja varustettu isolla korttelin pituisella teltalla.

Kun konferenssit ovat syysaikaan ei San Franciscokaan ole tavanomaisen aurinkoinen, vaan lämpötilat ovat 18 asteen hujakoilla, pilvistä kosteaa ja kalsaa on luvassa. Esitysten hajauttaminen eri paikkoihin on pieni logistinen haaste, kun tiivistahtisessa aikataulussa yrittää päästä aina varaamaansa esitykseen kuuntelemaan, saa etukäteen suunnitella reitit hotellien välillä aika tarkkaan. Osa esityksistä on vielä Moscone Centerissä – sinne matkaa kertyykin jo hiukan enempi.

Tämän vuoden esityksissä varmaan suurella mielenkiinnolla odotetaan uusia julkistuksia, painotuksia, ja suuntauksia. Esim. Java EE Roadmap kiinnostaa, samoin JavaFX rooli tulevaisuudessa, uudet EE 6 piirteet ja mitä on tulossa Java SE 7 ja EE 7 versioihin ja millä aikataululla. Lisäksi kiinnostaa mm. Netbeans ja Glassfish tulevaisuus – ehkä merkillepantavaa että niistä ei juurikaan luentoja ole. Sensijaan Oracle Fusion, Application Express, ja Eclipse Enterprise Tools paketteja piisaa. Sattuneesta syystä Google loistaa poissaolollaan, ja aika matalalla profiililla ovat myös IBM ja RedHat (JBOSS). Kun katsoo mitkä esitykset ovat jo täyttyneet, ihmisiä näyttäisi kiinnostavan yli kaiken muun Java EE 6 käyttö, edistyneet Web Servicet tietoturvan ja transaktioiden ja SOA:n kera, ja kaikki Javan suorituskykyyn ja optimointiin liittyvä. Yllättäen myös JavaFX luentoja on buukattu aikalailla täyteen.

No niin, aika kuitata konferenssipaketti ja avainkortti joka avaa ovat seminaaritiloihin. Tästä se käynnistyy. To be continued…

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s