Oracle vs Google

Java ja etenkin Android kehittäjät tietenkin seuraavat mielenkiinnolla miten titaanien taistelussa Oracle-Google käy. Kyseessähän on oikeusjuttu koskien Java patenttien käyttöä Android alustalla ja toisaalta nyt myös Apache Harmony virtuaalikoneessa.

Oikeudenkäynti esti viime vuonna mm. Googlen osallistumisen JavaOne tapahtumaan ja saattaa tehdä saman tänä vuonna. On myös ollut hupaisaa seurata miten jenkkituomaria on koulutettu ymmärtämään olioista ja ohjelmoinnista jotain, jotta hän voi tehdä päätöksiä.

Viimeisin jopa hieman yllättävä käänne joka osui silmiini on, että tuomari määräsi Oraclen tiputtamaan 132 syytöksestä määrän kolmeen, eli 98% kanteista pois. Tuomarilta tuli myös molemmille tahoille määräys miettiä kannattaako näiden kolmen jäljelle jääneen kanteen edestä taistella.

Mielenkiintoisia aikoja siis elämme. Puoleen tai toiseen jonkinmoisia päätöksiä tuosta pitäisi syntymän, ja kyseessähän on taas patentti-ennakkotapauksia jotka vaikuttavat kovasti mm. avoimen lähdekoodin ohjelmistojen käytettävyyteen ja toisaalta ohjelmistopatenttien vaikuttavuuteen. Java-kehittäjien kannalta tämä myös vaikuttaa siihen mikä on tulevaisuuden mobiilijava. Jos Oracle saa tahtonsa läpi, on luultavaa että Androidia taivutetaan jyrkemmin standardi java-talliin ja kenties korvataan java me sillä. Joka voi pistää kapuloita rattaisiin ja onnistua jopa hidastamaan itse Androidin marssia. Jos Google voittaa, Android jatkaa myrskyn lailla voittokulkuaan ja murskaa java me alustan (ainakin älypuhelimien osalta) lopullisesti, ja rökittää myös applen sun muiden tarjonnat lopullisesti. Mahdollista on myös jonkunasteinen kompromissi, itse luulen että jonkunmoinen neuvotteluasetelma on ollut alunperinkin tämän oikeusjupakan taustasyy, ei rojaltit tai korvaukset.

Seurataan tilannetta mielenkiinnolla. Muuten oma aika on pääosin mennyt Honeycomb sormitietokoneen ohjelmointi sekä REST integraatiohommissa.

Lähde:

http://www.groklaw.net/article.php?story=2011050505150858

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s